Retkikeitin
Retkikeitin on yksi vaeltajan ja retkeilijän tärkeimmistä varusteista. Riittävä ravinnonsaanti on tärkeää kulutuksen ollessa korkealla ja luotettava retkikeitin takaa, että ruoka valmistuu varmasti ja ajallaan.
Tärkein retkikeittimen ominaisuus onkin luotettavuus, mikä nykyajan keittimissä onkin jo kiitettävällä tasolla. Toinen tärkeä asia keitintä hankkiessa on muistaa, että eri olosuhteet vaativat retkikeittimeltä eri ominaisuuksia. Kesäkäyttöön käy melkein keitin kuin keitin, mutta talvipakkasilla keittimeltä vaaditaan jo huomattavasti enemmän, samoin kuin käytettävältä polttoaineelta.
Retkikeittimistä puhuttaessa monille tulee ensimmäisenä mieleen Trangia, joka on varmastikin suosituin retkikeitin edelleen. Vaikka markkinoille tulee jatkuvasti uusia yhä kevyempiä ja tehokkaampia keittimiä, Trangia on monille edelleen se ainoa oikea retkikeitin.
Vinkkejä retkikeittimen käyttöön
Jos keittimessä ei ole omaa tuulensuojaa, sellaisen voi ostaa valmiina tai helposti tehdä itse. Talousfoliosta taittelemalla saa kevyen ja toimivan tuulisuojan. Kapeammille keittimille/kattiloille tuulisuojan voi tehdä myös limsa- tai oluttölkistä leikkaamalla.
Retkikeittimellä onnistuu myös savustaminen. Peitä kattilan pohja alumiinifoliolla, ripottele savustuspuruja, päälle oksia ristiin ja rastiin, niiden päälle suolatut kalanpalat. Käytä mieluiten kaasua, jonka tehoa on helpompi säädellä.
Retkikeittimen polttoainekulutus (1 henkilö)
| Kaasu | Bensa | |
|---|---|---|
| Kesällä | 50g / päivä | 1dl / päivä |
| Talvella | 100g / päivä | 2dl / päivä |
Kulutusarvot ovat ohjeellisia, kulutus vaihtelee olosuhteiden sekä esimerkiksi keittotottumusten ja valmistettavan ruoan mukaan. Aina kannattaa varautua vaelluksille ottamalla ylimääräistä polttoainetta mukaan.