Kebnekaise ja Kebnekaisen ympäristö

Kebnekaise sijaitsee Pohjois-Ruotsissa, Abiskosta etelään ja kohtalaisen lähellä Kiirunan kaupunkia. Kebnekaise on Ruotsin korkein vuori tai tunturi, jonka huippu on 2104 metrin korkeudessa (Tarfala Vetenskapliga Station, 2005). Korkeus on viime vuosina laskenut lumisen huipun sulamisen seurauksena. Kebnekaise kuuluu Skandeihin, kuten Suomenkin korkein kohta Haltilla. On sanottu, että hyvällä säällä Kebnekaisen huipulta voi nähdä jopa 9% Ruotsin pinta-alasta.

Helpoin reitti vaeltaa Kebnekaiselle on Nikkaluoktan pienestä kylästä, johon pääsee omalla autolla tai vaihtoehtoisesti bussilla, jotka varsinkin kesäaikaan kulkevat kiitettävän tiheään. Nikkaluoktassa on muun muassa mahdollisuus majoitukseen, ravintola sekä pieni kauppa. Matkaa Nikkaluoktan kylään on noin 60 kilometriä Kiirunan kaupungista, jossa on rautatieasema ja lentokenttä.

Kebnekaise Nikkaluoktasta Kebnekaisen tunturiasemalle matkaa tulee 19km, mistä edelleen huipulle on helpompaa Västra leden -reittiä käytettäessä noin 12km. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tuo 12km reitti huipulle tuntuu nousun ansiosta huomattavasti pidemmältä. Nikkaluoktan ja Kebnekaisen tunturiaseman välinen reitti kulkee helppokulkuista polkua pitkin ja suurimpien jokien/purojen yli menee hyväkuntoiset sillat. Matkalla on myös mahdollisuus oikaista muutama kilometri maksullisella venekyydillä ja kiireisimmät matkaajat voivat oikaista koko matkan Nikkaluoktasta Kebnekaiselle helikopterikyydillä.

Kebnekaisen huiputus

Kaffedalenin laakso reitillä Kebnekaisen huipulle Tunturiasemalta Kebnekaisen huipulle reitti on luonnollisesti vaikeampaa jo korkeuseron takia (n. 1400m), minkä lisäksi välillä on vaikeakulkuista kivikkoa ja muutama jyrkempi rinne. Kebnekaisen huiputukseen kannattaakin ehdottomasti varata kokonainen päivä, sillä ruokailu, tauot ja maisemien ihailu vievät yllättävän paljon aikaa. Loistava paikka ruokailulle on Kaffedalenin laakso, jonka pohjalle lasketaan Vierramvaren (1711mpy) jälkeen ennen viimeistä noin 600 korkeusmetrin nousua Kebnekaisen huipulle.

Maisemaa Kebnekaisen huipulta Kebnekaiselle pääsee myös Abiskosta tai etelästä (esim. Vakkotavaresta) Kungsledenin vaellusreittiä pitkin. Abiskosta matkaa Kebnekaisen tunturiasemalle tulee noin 85km ja Vakkotavaresta noin 50km. Molemmat reitit ovat maisemiltaan huikeita, mutta myös helppokulkuisia hyvien polkujen ansiosta. Paras aika sulan ajan vaelluksille Kebnekaisen ympäristössä alkaa suunnilleen heinäkuussa.

Kebnekaisen ympäristön vaellusreittejä

Linkkejä kertomuksiin ja kuviin Kebnekaiselta

Lue lisää vaelluskohteista

Paluu vaellusreitit

Keskusteluissa nyt

Vaellus ja retkeilyn keskustelualueella keskustelua muun muassa vaelluskohteista ja -varusteista. Oletko jo rekisteröitynyt keskustelualueelle?

Rekisteröidy nyt